tiistai 27. lokakuuta 2009

Lakeuden Veteraani Show 2009

Kutsusta poimittua

"Lakeuden Veteraani Show
Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää tuttuun tapaan vuotuisen näyttelynsä yhteydessä Lakeuden Veteraani -Show, johon kutsutaan eteläpohjalaiset ROP-veteraanit piirimme alueella järjestetyistä näyttelyistä sekä edellisvuoden Lakeuden Veteraani Shown kolme parasta koiraa.

Täten meillä on kunnia kutsua Mustantuiskun Xandrina tähän kilpailuun. Lakeuden Veteraani -Show järjestetään lauantaina 24.10.2009 klo 19.00 ja tapahtumapaikkana on Hotetti Stuertti, Seinäjoki."

Tämmösen kutsun Rina siis sai, ja tottakai meidän oli pakko osallistua näihin "bileisiin". Rina on meidän koirista toinen koira, joka tämän kutsun sai. Milla (Mustantuiskun Ocarina) oli se eka ja Milla osallistui v. 2006 samaiseen tapahtumaan, Milla sai näitä kutsuja kaikenkaikkiaan 3 kappaletta (v.2006, v.2007, v.2008), mutta pystyttiin osallistumaan vain tuon kerran v.2006. Tokalla kertaa Milla oli huonossa turkissa ja kolmannella kertaa Millaa ei enää ollut..

Kilpailu käydään samoilla säännöillä kuin mitä on Kennelliiton Champion&Champion ja Veterans&Veterans-kisat ja vähän kuin mätsärissä eli parittain. Parina saattaa olla minkä tahansa rotuinen koira. Veteraani Shown tuomareita on aina kolme kappaletta ja nämä tuomarit eivät ole E-P:n alueelta, yleensä "ulkomaalaisia". Tuomarit kopeloivat koirat, juoksuttavat niitä jne, sitten antavat pisteensä sille koiralle, jonka haluaisivat jatkoon. Eniten pisteitä saanut koira menee jatkoon ja näin kisataan, kunnes koiria on jäljellä 3 parasta.

Tilaisuus oli kyllä aika hieno! Suurin osa Seinäjoen kv-näyttelyn tuomareista oli saapunut paikalle (tuomarit illastivat ko. ravintolassa tämän tilaisuuden jälkeen).
Koirien kanssa esiinnyttiin ravintolan tanssilattialla punaisella matolla ;) ja valaistus oli sellainen sopivan hämärä ja meille ihmisille oli tarjolla tilaisuuden alussa viiniä. Jokaiselle koiralle, joka tilaisuuteen osallistui, annettiin 3 kg:n Bento Kronen NB Senior -ruokasäkki!

Itse kilpailu meni Rinan osalta hienosti! Rina esiintyi tosi kauniisti, liikkui hyvin ja seisoi hyvin paikoillaan, kuin pikku kuningatar! Meidän pareina kisassa olivat saksanpaimenkoira uros, joka me voitettiin ja sitten oli chihuahua narttu, jolle me hävittiin. Tämä chiahuahua voitti sitten koko kisan. Eli hävittiin paremmalle koiralle.. oli se vaan koominen näky, kun oltiin matolla ton chihun kanssa.. meidän Rina näytti ihan ISOLTA tytöltä ;)

Rinan lopullinen sijoitus oli neljäs, joka ei tosiaankaan ollut hullumpi saavutus noitten pikkukoirien joukossa. Kolmannen ja toisen sijan veivät cockerspanielit. Palkinnoksi tuosta nelostilasta saatiin kaksi kolmen kilon säkkiä tuota seniori ruokaa!! Kolmanneksi ja toiseksi tullut sai hienot ruusukkeet, pokaalin ja 3 kg ruokaa (muistaakseni 2 säkkiä) ja voittaja sai ruusukkeen, pokaalin, kiertopokaalin ja 15 kiloa senioriruokaa.. hieman tuon chihun palkintosäkki aiheutti naurun hörähdyksiä yleisössä.. taitaa tuo ruokasäkki riittää koko koiran loppuelämäksi ;)

Toivottavasti ensi vuonnakin saadaan Rinalle kutsu veteraani shown!
*

Ei kommentteja: