perjantai 22. toukokuuta 2009

Jämsän näyttelyssä 21.5.09

:)
Tällä kertaa vuorossa oli helatorstain näyttely Jämsässä! Mukaan pääsivät Isla, Enia ja Ziva. Enia ei ihan parhaassa turkissa ole nyt, mutta kun kerta ilmoitettu Enia näyttelyyn on, niin tullaan sitten ilman turkkia ;)
Enialta on lähtenyt melkein koko kropasta karva, mutta onneksi sitä ei enää tipu "tuppoina" pois! Hännässä on ja kauluksessa on ihan kohtalainen karva.
Zivalla on nyt hyvä turkki ja Islan turkki on myös hyvässä kunnossa ja värikin on taasen ruvennut tummumaan =)

Miten ollakkaan, taasen oli luvattu vesisadetta ja tottakai säätiedotus sitten piti paikkansa. Mutta, onneksi meillä on teltta! Ensin, kun näyttelypaikalle mentiin ennen puoltapäivää, kenttä pölysi ihan kamalasti ja vaatteet, kengät, koirat olivat hienon pölyn peitossa. Mutta sitten puolenpäivän jälkeen alkoi satamaan ja vettä tuli välillä aika lailla.. mutta onneksi myös välillä aurinkokin pilkisti pilvien takaa ja teltta ja kenttä pääsi kuivahtamaan!

Tuomarina tällä kertaa koirilla oli Lena Danker. Isla ja Enia ovat olleet tällä tuomarilla arvosteltavana aiemminkin, mutta Ziva ei. Joten ihan mielenkiintoista kuulla, mitä Zivasta sanotaan! Zivan sisko Moonakin oli tullut näihin näytelmiin Erikan kanssa.

Kaikenkaikkiaan tervuja oli kehään ilmoitettu 7 kappaletta (2 urosta ja 5 narttua).
Ziva ja Moona olivat ainoat junnunartut, avoimessa luokassa sitten olivat loput nartut eli 3 kpl.

Molemmat junnutytöt esiintyivät hienosti, Moona heilutti melkein koko arvosteluajan häntäänsä, sillä oli kivaa kehässä! Moona vain harmittavasti oli tiputtanut turkkinsa kokonaan pois ja näytti nyt aika kapealta tyttöseltä ja kun on hiukka laihakin, niin se vaikutti arvosteluun. Hieman Moona köyristi selkäänsä liikkuessaan, joten tästä kaikesta sitten arvosanaksi tuli EH. Ziva esiintyi myös oikein hienosti (ei kyllä heiluta häntäänsä niinkuin Moona), liikkeet menivät nappiin ja turkki on kunnossa, joten arvosanaksi tuli Eri! Ja koska junnut olivat tässä, oli Ziva ykkönen ja Moona kakkonen luokassaan.

Seuraavaksi sitten oli vuorossa Enia. Enialla oli vauhti päällä heti kehän alusta loppuun asti. Tuomari sanoikin, että Enia on energinen narttu =). Enia esiintyi myös hyvin ja tuomari ihasteli Enian mahonginpunaista väriä! Enia sai sitten Eri:n ja loppujen lopuksi voitti avo-nartut!

PN-kehään meiltä meni sitten molemmat tytöt. Onneksi Erika oli paikalla ja otti Zivan juoksutettavakseen ja mä menin Enian kanssa. Jouduttiin kyllä sitten vaihtamaan Enia Erikalle ja Ziva mulle, kun Ziva rupes häsläämään mun luo, kun vierekkäin oltiin! Ja miten sitten kävikään PN-kisassa; lopputuloksena oli Enia PN 2 ja Ziva PN 1 ja Serti! ROP-kehään mentiin sitten meirän pikku-Sipulin kanssa!!! =)

ROP-kehässä Ziva esiintyi paremmin kuin PN-kehässä.. ei ollut Eniaa mukana, joka olisi "häirinnyt" juoksemista ;). Uros oli myös junnu (Ikimuiston Näsä Norbert). Siinähän sitten juostiin pari kierrosta ja seisottiin arvostelussa ja loppujen lopuksi kävi niin, että meirän Ziva-sipuli VOITTI!! JEEEES ja UPEETA! Ja sitten vaan isoon kehään !!!

Tervujen jälkeen arvostelussa olivat grontut ja sitten lakut 2 kpl. Ja vettä alkoi satamaan tässä vaiheessa kaatamalla :( onneksi oli kunnon vettä pitävä takki ittellä yllä! Islan turkilla ei onneksi ole väliä, vaikka se kastuisikin läpimäräksi, se ei mene "pilalle" ;)

Islaa ennen esiintyi nuorten luokassa narttu, joka sai H:n. Islalla meni nytten kaikki nappiin ja tuomari tykkäsi Islan liikkeistä ja luonteesta, joten Isla sai sitten arvostelussa Eri:n ja oli PN 1 ja koska uroslakuja ei ollut, Isla oli automaattisesti ROP!!!! Ja passitus isoon kehään =)

Ryhmäkehiä sitten jäätiin odottamaan, niihin oli aikaa noin tunti. Mietittiin miten tehdään ryhmissä, kun meillä on kaksi koiraa sinne!.. Erikalle sitten siinä "heitettiin", että jäiskös hän ryhmäkehiin asti ja esittäisi Islan siellä! Erika lupautui! SUURET KIITOKSET Erikalle!

Ryhmäkehät onneksi kilpailtiin jäähallissa, joten vesisade ei haitannut kehäesiintymistä. Ainoastaan Ziva hieman aluksi "moitti" hallin kovaa meteliä (kaikui koirien haukunta ja muu melu), tottui kuitenkin siihen.

Esiarvostelussa ei belgien tarvinnut kovin paljoa esiintyä, koska ryhmäykkösen otti myös Lena Danker. Isoon kehään mentiin sitten sakemannin johdolla, Isla meni belgeistä ensin, sitten gronttu ja sitten Ziva ja mä! Ziva, kehään mentäessä, veti hieman "höyryjunan" lailla Islan perään. Näki Islan edessään viipottavan.. mutta ei kiskonut onneksi niin pahoin, että liikkeet olisivat menneet mönkään!

Isossa kehässä oli pieni kutina vatsanpohjalla, että mitenköhän tässä käy, kun tuomari oli aika kauan katsonut Zivan päälle esiarvostelussa! Päästäisiinkö jatkoon, vai lennetäänkö pihalle heti alkuunsa... JA päästiin me sitten kuuden parhaan joukkoon!! Islan kehä loppui tähän. Olin tyytyväinen jo tähän kuuden parhaan sakkiin pääsemiseen Zivan kanssa =)

Sitten me kuusi koirakkoa juostiin pari kierrosta kehän ympäri ja sen jälkeen jäätiin seisomaan paikoilleen. Tuomari lähti kättelemään pois tippuvia kahta koiraa.. tuli meitä kohti.. ja.. JES, kätteli vieressämme olleen vanhan eng.lammaskoiran pois! HUH!! Sydän laukkasi tuhatta ja sataa! Tuomari käveli sitten loppupäähän koiria ja tiputti sieltä jonkin koiran pois.. en muista edes, että minkä rotuinen se oli! Oli vain päällimmäisenä ajatuksena, että Ziva on AINAKIN neljäs ryhmässä!! Ja voi jee, kun tuomari alkoi jakamaan sijoitusruusukkeita.. olin jo ottamassa askeleen vastaan, että tullaan 4:ksi, mutta EI, vaan tuomari jakoi sen neljännen ruusukkeen meistä katsottuna "loppupään" koiralle, pumille ja sitten odotin, että saamme sen kolmossijan, mutta EI, vaan sen sai "loppupään" koira, welsh corgi pembroke!
Tämän jälkeen tuomari pyysi meitä kahta koirakkoa juoksemaan kehäkierroksen ympäri ja kun saavuimme takaisin paikoilleen, tuomari käveli ykkösruusukkeen kanssa kohti australianpaimenkoiraa (joka liikkui tosi hyvin) ja antoi sen sille ja sitten tuli meille antamaan kakkosruusukkeen! Voi KIITOS :) WAU minkä Ziva teki!!! Olin yhtä hymyä seisoessani Zivan kanssa kakkos-paikalla! Saatiin RYP 2 -palkinnoksi iso pokaali ja hieno ruusuke!

Harmi vaan, kun meillä ei ollut kameraa mukana, olisi ollut nyt tosi hienoa saada ikuistetuksi tämä saavutus! Mutta mieleen tämä tulos kyllä jää, tuskin unohdan sitä. Meidän pikku junnutyttö teki upean sijoituksen aikuisten koirien joukossa!

Hienoa meidän belgit :)


Valokuvat otettiin sitten myöhemmin kotona.

Kuvassa on ROP-pokaali ja ruusuke sekä RYP 2- pokaali ja ruusuke
sekä niiden omistaja, Ziva-sipuli!






ps: Zivan emä Rina oli 12.6.2004 Jämsässä RYP 1,
joten Jämsässä on sitä jotain ;)




1 kommentti:

Satu Niemelä kirjoitti...

Onnittelut ryp2-koiralle ja omistajille! :)