lauantai 25. huhtikuuta 2009

"Näytelmiä"

'
Viime ajat ovat olleet pientä näytelmällistä hulinaa.. on ollut epävirallista näyttelyä ja virallista näyttelyä! Epävirallinen = match show ja virallinen = skl:n koiranäyttely =)

Pääsiäismaanantaina oli Seinäjoella belgiporukan järkkäämä mätsäri, jossa oltiin mukana sitä järkkäämässä. Sää oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, ensin näytti siltä, että vettä ei sada, mutta tunti tapahtuman aloituksesta alkoi satamaan vettä ja sitä satoi enemmän ja vähemman tapahtuman loppuun asti. Todellakin "koiranilma"! Paikalle kuitenkin oli uskaltautunut mahrottoman PALJON koiria, niitä oli yhteensä 226 koiraa!

Sitten viime lauantaina mätsäröinti jatkui siten, että osallistuin Serrat ry:n järkkäämään Seinäjoen mätsäriin tuomaroinnin muodossa. Tapahtuma pidettiin lagun hallilla, joten sää ei paljoa haitannut.. paitsi, että silloin paistoi aurinko (mutta tuuli oli kylmää). Tuomarointi oli ihan mielenkiintoinen juttu.. harmittavasti kaikkia koiria ei pysty sijoittamaan, vaikka niin haluasikin! Punaisten voittajajaksi valkkasin komean pitkäkarva collien, joka sitten oli loppujen lopuksi bis2.

Tänään sitten näytelmät jatkuivat virallisella puolella eli olimme belgiemme kanssa Vaasan KV-näyttelyssä. Mukana olivat Isla, Enia ja Ziva. Ja pakko mainita säästä: aivan IHANA, LÄMMIN auringonpaiste! Kehät olivat sisällä, joten kelistä ei paljon pystynyt nauttimaan, mutta kuitenkin sää oli hieno!

Tuomari oli tällä kertaa tullut Englannista ja on rodun erikoistuomari, Jeff Luscott.
Isla oli ainoa laku ja belgeistämme eka arvosteltava. Islan tuloksena oli EH 1. Syy siihen, miksi Isla ei saanut eriä oli siinä, että Isla on hieman pitkä rungoltaan ja sillä on liian pitkät liikkeet eli liian vahva ravi-askel.. ei ole tyypillistä belgeille.. ja höh ;)

Sitten esiintyi Ziva. Ziva oli ainoa junnunarttu. Ziva esiintyi tosi hyvin ja liikkui ja seisoi kauniisti paikoillaan. Tuomari ihan oikeasti ihastui Zivaan, "elegantti ja kaunis narttu". Ziva sitten saikin Eri 1:n.

Enia esiintyi Zivan jälkeen avoimessa luokassa (jossa narttuja oli yht. 4). Enia on nyt ihan kalju, kaikki karvat ovat poissa, vain hännässä ja kauluksessa on karvaa. Sempä vuoksi tuomari antoi Enialle EH:n, kertoi kylläkin, että jos turkkia olisi ollut, arvosana olisi ollut exellent. Loppupeleissä Enia sijoittui toiseksi luokassaan, muut kaksi koiraa sai myös eh:n, eka narttu sai erin.

Paras narttu -luokassa ei sitten muita narttuja ollutkaan kuin Ziva ja avo-lk:n voittaja. Lopullinen sijoitus Zivalla oli PN 2 ja vara-Serti. Serti meni voittajanartulle.
Tuomari totesi mulle, kun onnitteli Zivan saavutusta, että mikäli tämä koira olisi esiintynyt Englannissa, hän olisi antanut sille "CC:n" ja että, tämä on nuori, kaunis ja elegantti koira.. olin/olen onnellinen sanoistaan.. hyvä Ziva!
=)

Ei kommentteja: