Rontti-poika kävi viikolla yksi ilta kyläilemässä. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa Ronttia ja kuulla Johannalta kuulumisia!
Rontti on kasvanut aika lailla siitä mitä viimeksi on sitä nähnyt (joskus keväällä). Sille on tullut korkeutta, karva on kasvanut pidemmäksi ja Rontti on saanut leijonanharjaa kaulukseen ja on se saanut massaakin vähäsen ympärilleen! Pojanklopista on tulossa komia mies ;) mutta on se vieläkin semmonen suloinen mamman nallekarhu, oikea halinalle!
Zivalla oli alkuunsa tommonen "pomotus" meininki päällä, kun Rontti tuli tupaan. Ziva näytti heti, että se on sitte pomo ja sanoo mitä tehdään ja kuinka ollaan, ja Rontti tyytyi kohtaloonsa ;)
No, ei tuo Ziva kauaa pomottanut, kun se tunnisti Rontin ja vauhtiin pääsivät = eli riehumaan ympäri tupaa, kuten vauvapentuna silloin joskus! Rina-mamma kävi myös moikkaamassa Ronttia, pisti pojan maihin makaamaan ja se siitä, ei Rinaa sitten yhtään kiinnostanut Rontin liehittelyt ja tökkimiset. Otettiin sitten joitain valokuvia noista kahdesta kakarasta. harmi vaan, kun sisäkuvat ei oikeen onnistunut valon takia ja toisekseen.. noiko nyt olis pysyneet niin kauan paikoillaan poseeraamassa, että niistä kunnon kuvat olis saanu.. hahhah! Sylissä kun koiria piti, niin sitte ne oli vierekkäin ;)
Tässä yksi valokuvista, loput kuvat löytyvät picasasta!
Kuvassa Rontti on "linssilude", nenä kii kameraan ;)

Ziva, Merja ja Rontti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti